[[Site/Publish_:_unsupportedBrowser]]

Koillisen PerjantaiPysäkki syyskuussa

Lisätty 16.09.2022

kokoontuu joka arki perjantai Koilliskeskuksen hyvinvointikeskuksessa, Liikekatu 3 kello 13–14.30, erilaisten teemojen puitteissa.

Syyskuun ohjelma

2.9. Nääsville ry:n muistiohjaaja Tuija Mäki kertoo vinkkejä aivojen treenaamiseen sekä PALIkaveri toiminnasta, miten saat henkilökohtaista ohjausta Palvelubussin käyttöön. 

9.9. Tervetuloa Jutteluvirastoon Koilliskeskuksen aulaan. Jutteluvirasto on nimensä mukaisesti ”virasto”, josta saa sitä juttelua, mitä muista virastoista ei enää tahdo saada. Juttelijoina vapaaehtoisia juttelijoita ja yhteistyökumppaneita. Jutteluvirasto on osa Koilliskarnevaalin ohjelmaa.   

16.9. Huolehdi ihostasi, huolehdi itsestäsi. Vieraana Mary Kay konsultti Mari Vuorisalmi. 

23.9. Hankevastaava Maria Joutsen IBD ja muut suolistosairaudet ry:stä kertoo ikääntyneiden suolistosairauksista. 

30.9. Musiikin ja laulun riemua. Kikka Salmi laulaa ja laulattaa meitä.